keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kesän tapahtumia

29.6. kesäretki Kristiinankaupunkiin. 

Lähtö Porin linja-autoasemalta klo 8. Matkan hinta 53 € (sis. bussin, opastuksen, ruokailun, iltapäiväkahvin, pääsymaksut). Tutustumme Kristiinankaupungin nähtävyyksiin oppaan johdolla ja näemme mm. Lebellin kauppiaantalon, Ulrika Eleonoran kirkon ja merimuseon. Lounas pursiseuran ravintola Paviksella (noutopöydässä liha-ja kalavaihtoehto). Aikaa myös tutustua kävellen kaupunkiin ja tehdä ostoksia.  

Ilm. 15.6. mennessä p. 040 5493945/Marja tai marja.kaski@pp.inet.fi. Matkan voi maksaa seuran tilille FI48 5700 0244 9094 63.

ke 26.8. klo 17.30 – 20.00 Uusien ja vanhojen jäsenien tutustumisilta sekä tietoiskuja sukututkimuksesta

Syksyn ensimmäinen ilta on vapaamuotoinen tapahtuma, jossa voi kysellä sukututkimuksen ongelmakohdista ja tutustua toisiin sukututkijoihin. Myös oma arkisto käytettävissä. 
Kahvitarjoilu.

torstai 22. tammikuuta 2015

Henkilöhakemisto esipolvitauluihin 1989– 2012

Satakunnan Sukututkimusseuran julkaisuissa esiintyvien esipolvitaulujen henkilöt, paikkakunnat ja artikkelit ja kirjoitukset.

Julkaisija: Satakunnan Sukututkimusseura ry
Kokoojat: Asko Palin ja Hannele Palonen
1989-2001 Asko Palin 
2002-2012 Hannele Palonen
Painopaikka: Ai-Ri Offset Ky 2015
Kannen logo P.O. Ekko
Taitto Sataosaajat Osuuskunta, Erkki K Kangas 2014
Hakemistossa on 8912 nimeä, joista moni esiintyy useamman kerran vaikkakin eri vuoden julkaisuissa.  Mukaan on otettu henkilöt, joista esiintyy nimen lisäksi syntymä- ja/tai kuolinaika.
Hakemisto on uusintapainos edellisestä hakemistosta 1989-2001, johon lisätty 2002-2012 vuosikirjat sekä paikkakunnat ja julkaisuissa esiintyneet artikkelit.

Hakemiston hinta on 30 € ja sitä saa seuran tilaisuuksissa ja Hannele Paloselta, p. 040 514 0309, sp. hannele.palonen@suomi24.fi.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kevätkausi 2015 käynnistyy

Kevätkausi 2015 käynnistyy alla olevan ohjelman mukaisesti. 

(Seuran arkistot ovat vain jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenten käytössä.)

TAMMIKUU

Teemme yhteisretken Tampereen sukututkimuspäiville la 24.1. Lähtö Porin linja-autoasemalta klo 8 ja lähtö takaisin Poriin tilaisuuden päättyessä klo 16. Matkan hinta 23€, ilm. viim. 20.1. Hannele Palonen 040 5140309. Matkalle mahtuu myös muuten Tampereelle haluavia. 
Tilaisuuden ohjelma löytyy Tampereen Seudun Sukututkimusseuran kotisivuilta http://www.tamsuku.fi/sukututkimuspaiva.html

ke 28.1. klo 17.30 – 20 Satakunnan maakuntakirjaston kokoustilassa (Gallen-Kallelankatu 12, Pori) Seuran arkiston ja kirjaston esittelyä ja käytönopastusta. Sukututkimusneuvontaa ja tutustumista internetin sukututkimussivuihin.

MAALISKUU

ke 4.3. klo 17.30 – 19.00  Porin Seudun Kansalaisopiston auditoriossa (Gallen-Kallelankatu 14) Jussi Gävert, DNA sukututkimuksen apuna. Isälinja, äitilinja ja serkkulinja. Nykyiset Gävert-suvut Suomessa. Huom. aika ja paikka!

Yhteisretki Saloon Valtakunnallisille Sukututkimuspäiville la 14.3. Lähtö Porin linja-autoasemalta klo 8, paluumatkalle lähdemme klo 16. Matkan hinta 32€.        Ilmoittautumiset viimeistään 2.3., Hannele Palonen 040 514 0309.

ke 25.3. kevätkokous klo 17.30. Satakunnan maakuntakirjaston kokoustilassa (Gallen-Kallelankatu 12, Pori). Kokouksen jälkeen opastusta sukututkimukseen ja jatkamme internetin sukututkimussivuihin tutustumista. Arkisto avoinna.


Seuran jäsenmaksu 20€ maksettava tilille FI48 5700 0244 9094 63 tai kuukausikokouksessa helmikuun loppuun mennessä. Viestiksi maksajan nimi.

Lisätietoja seuran tapahtumista satasuku.blogspot.fi/


Hyvää ja antoisaa sukututkimusvuotta 2015!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kiitos kuluneista vuosista!

Satakunnan Sukututkimusseuran 50-vuotisjuhlaa vietettiin 22.11. Porissa. Kiitos kaikille osallistuneille ja seuraa muistaneille.

Seuran julkaisujen henkilöhakemisto vuosilta 1989 - 2012 on valmistumassa ja historiikki ilmestyy tammikuussa 2015.

Kiitämme syyskauden ohjelmaan osallistuneita ja julkaisemme kevään 2015 ohjelman piakkoin.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Marraskuun toimintaa

Marraskuu
26.11. klo 17.30 syyskokous. Kokouksen jälkeen kierrätystori. Jokaisella mahdollisuus myydä itselleen tarpeettomia sukututkimukseen tai historiaan liittyviä julkaisuja.

Satakunnan Sukututkimusseuran 50-vuotisjuhla Porin Suomalaisella Klubilla la 22.11. klo 14
(os. Eteläranta 10, Pori)

maanantai 29. syyskuuta 2014

Seuran hallitus 2015

Puheenjohtaja

Marja Kaski
Iisakintie 20, 29100 Luvia, p. 040 549 3945

Varapuheenjohtaja, kotisivujen ja vieraskirjan sekä facebook sivun seuranta

Tuula Telin p. 041 477 4983

Sihteeri

Ansa Huhtala,
Korpolaisentie 9, 28600 Pori, p. 044 071 1855

Rahastonhoitaja

Riitta Tuomela,
Lattomerentie 396, 28560 Pori

Jäsenasiat ja arkisto

Hannele Palonen,
Rajasillantie 23, 28450 Vanha-Ulvila, p. 040 514 0309

Arkisto

Sirpa Lehto, Rajasillantie 24, 28450 Vanha-Ulvila

Kopiovastaava, valokuvaaja

Kauko Lehto,
Rajasillantie 24, 28450 Vanha-Ulvila

Jäsenet

Juhani Vihervirta,
Arantilantie 20, 29250 Nakkila, (02) 537 3523

satasukuiso